FEANTSAn kotisivut,
Feantsa in Internet >


F E A N T S A  on eurooppalaisten asunnottomuus- organisaatioiden kattojärjestö.
Asunnottomuus pyritään lopettamaan ja siihen puututaan eri tavoin EU:n sopimusten pohjalta.
FEANTSA on tähdentänyt asumista keskeisenä sosiaalisena perusoikeutena ja keinona torjua syrjäytymistä.
Jo joulukuussa 2000 Nizzassa hyväksytty EU:n perusoikeuskirja tukee sekä oikeutta asuntoon että toimia syrjäytymisen vähentämiseksi.
Vuodenvaihteessa 1998 FEANTSAn hallitus vieraili Suomessa ja tutustui Vva:han. Vva:sta tuli Feantsan täysjäsen.


FEANTSAn sivut toimitetaan englanniksi. Sivuilla on mm. päivitettyä asunnottomuustietoa Euroopan parlamentista ja MEPeistä eli parlamentin jäsenistä (Members of the European Parliament)
.

Sivuilta löytyvät EU-parlamentin asunnottomuutta koskevat aloitteet ja keskustelut, parlamentin ratkaisut ja asunnottomuudesta tehdyt selvitykset.

EU ja asunnottomuus FEANTSAn kotisivuilla >


TEEMAVUOSI 2011
Asunnottomien sosiaalipalvelujen laatu
Luxemburg 21.10.2011 /engl.>

Vva ry:n toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen valittiin uudelleen Feantsan osallisuusryhmään kaudelle 2012-2014.

Feantsa yhteistyössä:
European Social Network
European exchange on homelessness
Managing homeless services at local level >

17.6.2011

TEEMAVUOSI 2010
EU:lle yhteinen asunnottomuusstrategia:
Konsensuskonferenssi Brysselissä 9.-10.12.2010
Asunnottomuuden yhteinen määrittely ja toimenpiteet asunnottomuuden lopettamiseksi Euroopassa
Sanna Lehtosen artikkeli >
Konsensuskonferenssin tuomariston lopullinen ehdotus EU:n komissiolle asunnottomuusstrategian sisällöstä (engl.) >
Euroopan parlamentin kirjallinen kannanotto 61/2010 EU:n asunnottomuusstrategiaan >


TEEMAVUOSI 2009:
"Asunnottomuutta kokeneiden osallisuus: jaetaan valta - työskennellään yhdessä"
KÖÖPENHAMINAN KOKOONTUMISEN ANTIA
voit lukea näistä linkeistä:

Asukki 3-4 2009
FEANTSAn syysnumero 2009

Osallisuus pähkinänkuoressa: ihmisen tulee olla oleellisesti mukana häntä itseään koskevassa päätöksenteossa.

Asunnottomuutta kokeneiden kohdalla tämä tarkoittaa, että asunnottomat voivat vaikuttaa heille suunnnattujen palvelujen suunnitteluun ja toteutukseen. Vaikuttamismahdollisuuden tulee olla todellinen: oikea vaikuttaminen on tuloksellista, ei nimellistä.

FEANTSAn eri maiden järjestöt ja työryhmät käsittelivät mm.osallisuuden tärkeyden syitä ja eri tapoja osallisuuden esteiden poistamiseksi. .Vuoden työ koottiin yhteen Kööpenhaminan konferenssissa. Tapaamisessa asunnottomat, asunnottomuuden tutkijat ja asunnottomen palveluista vastaavat keskustelivat kaikki yhdessä osallisuudesta ja käytännön toimista sen toteuttamiseksi. Seminaariryhmissä käsiteltiin mm. poliittista osallistumista, palveluja, asumista, työllistymistä ja terveyskysymyksiä

FEANTSAn lehti "Homeless in Europe" ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Tuoreimmassa numerossa syvennetään Kööpenhaminan kokouksen aiheita ja esitellään eri EU-maiden nykykäytäntöjä asunnottomuuden poistamiseksi.
Julkaisun voi tilata osoitteesta ruth.owen@feantsa.org. Samaan osoitteeseen voi lähettää myös palautteen artikkeleista.

Vva:n toiminnajohtaja Sanna Lehtonen valittiin lokakuussa 2007 Feantsan osallisuustyöryhmään.
Työryhmän jäsenet:
Danny Lescrauwaet, puh.joht., Belgia; Wolfgang Jeckel, Saksa; Ask Svestrup, Tanska; Catri O’Kane, Irlanti; Simone Helleren, Iso-Britannia; Boroka Feher, Unkari; Sanna Lehtonen, Suomi; Manuel Montanes, Espanja; Leonardo Tancredi, Italia

OHJELMA >

Osallisuustyöryhmän suunnittelukokouksesta

ASUMINEN
Cardiff, Wales marraskuu 2008


Cardiffissa marraskuussa pidetyssä Feantsan vuotuisessa seminaarissa aiheena oli asuminen ja asuttaminen. Seminaari oli kolmas Feantsan seminaarien sarjassa, joiden aiheita pidetään tärkeimpinä väylinä pyrittäessä pois asunnottomuudesta: terveys, työ ja asuminen. Suomi oli Cardiffissa näyttävästi esillä hallituksen pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämis- ja poistamisohjelman ansiosta. Asuntoloiden lakkauttaminen ja ”asunto ensin” -periaate herättivät kiivaita keskusteluja. Seminaarissa keskusteltiin mm. sosiaalisten asuntomarkkinoiden ja asuntoloiden määrästä, tarpeellisuudesta ja vaikutuksista asunnottomuuden poistamiseen. Feantsa julkaisee vuosittain seminaarin teemasta koosteen, Eurooppa-raportin, johon kerätään teemaa käsittelevät kansalliset raportit. Raportti on kokonaisuudessaan luettavissa Feantsan internetsivuilta www.feantsa.org .







HOPE-verkosto
HOPE on verkosto, johon voivat liittyä vain asunnottomuutta kokeneet. Feantsa tarjoaa HOPElle kokoontumistilat konferenssiensa yhteydessä. Vva ry:n kokenut asiantuntija Jorma Korhonen valittiin HOPEn hallitukseen lokakuussa 2011. Lue lisää >

FEANTSA FLASH
Feantsan uutiskirje
Feantsa Flash November 2011 >



VIDEOT
Videoita asunnottomuutta kokeneiden yhteiskunnallisesta osallistumisesta
FEANTSA Annual Theme 2009:
Participation and Homelessness, videot >
FEANTSAn jäsenjärjestöt tekivät videoita asunnottomuudesta ja hyviksi koetuista toimintatavoista, joilla asunnottomat itse osallistuvat itseään koskeviin ratkaisuihin yhteiskunnassa.
Videot olivat esillä teemavuoden 2009 osallisuuskonferenssissa Kööpenhaminassa.
Vva ry:n videossa esitellään kokemusarvioitsijakoulutusta. Suomenkielisessä videossa on englanninkielinen tekstitys.
Video Vva:n jäsenistä kokemusarvioitsijakoulutuksessa >

HOMELESS IN EUROPE
The Magazine of FEANTSA
Autumn 2011

pdf-tiedosto >
·The European Commission,
Social Innovation and Social
Inclusion: An Interview with
Agnès Hubert, Adviser at
the European Commission
Bureau of European Policy
Advisers (BEPA)
·Homelessness and Social
Innovation: Making Room
to Share Insights and
Clearing a Path Towards
More Impactful Innovation
Connor Friesen and Louise
Pulford
·Social Innovation: Mirror of
the Power or Real Change?
·Researchers Against Poverty
Hélène Giacobino
·HACT – A Catalyst for
Change in the UK Housing
Sector for Over 50 Years
Andrew van Doorn
·Housing First Europe:
Testing a Social Innovation
in Tackling Homelessness
Dr. Volker Busch-Geertsema
·What Is Housing First?
Nan Roman
·An Original French
Experimentation With The
US “Housing First” Model
A. Régnier, V. Girard, C.
Laval, P. Estecahandy
·Working with Future
Residents: The Igloo
Approach
Patrick Kamoun
·The HOPE in Stations
project - Homeless People in
European Train Stations
Katharina Triebner and
Sylvie Le Bars
·Regaining Control: Dutch
Experiences With Family
Group Conferencing For
Homeless People
Lineke Joanknecht and
Mariëtte Dirkzwager
·Taking New Social Practices
On Board – Football:
Thoughts On A New Take
On The Future ...
Benoît Danneau