Vva ry julkaisee toiminnastaan neljännesvuosittain yksityiskohtaisen raportin. Tässä Vva:n toiminnot pääkohdittain.
Kohtaamispaikka    Arskan pesula    Yökahvila Kalkkers    Yökiitäjä Lepakko
Sällikoti    Vartiosaari, Soldis, Verstas    Järjestötoiminta


KOHTAAMISPAIKKA

Toiminta ajalla marras-joulukuu 2007

Kohtaamispaikka Vaasakatu 5:ssä oli suljettuna marras- ja joulukuun yhdistyksen taloudellisen tilanteen vuoksi. Kaikki kohtaamispaikan työ tehtiin Vva ry:n toimistolla, joka sijaitsee kulman takana samassa kiinteistössä. Koko toimiston henkilökunta osallistui työhön.

Käyntejä tilastoitiin kahden kuukauden aikana yhteensä 488. Järjestön toimisto toimi kohtaamispaikan ollessa suljettuna jäsenten ja vapaaehtoisten kohtaamispaikkana sekä asioiden hoitopaikkana.

Asunto ja virka-asioiden hoidon lisäksi mm. häätöuhan alla olevan henkilön kanssa laitettiin Takuusäätiölle hakemus vuokrarästien maksamiseksi, koska sosiaalitoimesta asia ei järjestynyt. (Henkilö ehti saada häädön ennen Takuusäätiön päätöstä) sekä muutettiin yksi häädön saanut naishenkilö tuetun asumisen yksikköön.

Vva ry: n jäsenten ja kävijöiden pikkujoulut järjestettiin kohtaamispaikassa 14.12. 2007. jotka olivat jatkoa yökahvilan pikkujouluille 13.12. Ohjelmassa oli joulupuuron syönnin lomassa myös pienimuotoinen näytelmäesitys, jonka olivat valmistaneet freelance- näyttelijät Minna Kivelä ja Nina Hosiasluoma.

Valon voima tapahtuman aikaan toimiston ikkuna valaistiin osana taiteilijoiden Maija Saksmanin ja Terhi Järvisen projektia. Toimiston ikkunan valaiseminen osana tapahtumaa oli Sällikodin asukkaiden idea. Valon voimat projektin tavoitteena oli valaista sellaisia paikkoja, joihin haluttaisiin kiinnittää enemmän huomiota.

Kohtaamispaikan käyntimäärät marras-joulukuussa 2007

Kuukausi Miehet Naiset 2 krt / useammin Yhteensä
Huhtikuu 130 17 20 171
Toukokuu 176 27 23 236
Kesäkuu 203 13 26
242
Yhteensä: 509 57 69 635

Kohtaamispaikassa on käyntejä vuoden 2007 alusta kesäkuun loppuun mennessä kertynyt
yhteensä 1512 ja Kohtaamispaikan koko toiminnan aikana 14751.

Takaisin alkuun


ARSKAN PESULA

Toiminta ajalla marras-joulukuu 2007

Arskan pesulan kävijöiden vastaanotto jatkui toimistossa. Arskan pesulan toimintaan se vaikutti kävijöiden vähentymisenä: tila on nyt fyysisesti erillään ja havaittiin mm. että on ”helpompi” pyytää tuomaan puhtaat vaatteet toimistolle kuin kysyä suihkuun pääsyä – suihkussa käyntejä tilastointiinkin marras-joulukuun aikana ainoastaan kaksi. Sen sijaan Arskan pesula sai Kaupunki Infossa julkaistun ilmoituksen vuoksi runsaasti lahjoitusvaatteitta ja pystyi siten vastaamaan vaihtovaatteiden kysyntään. Viimevuoteen verrattuna myös lämpimiä alusvaatteita sekä sukkia pystyttiin jakamaan. Vaikka suihkussa kävijöiden määrä vähentyi, tuotiin Arskan pesulaan likapyykkiä lähes päivittäin. Kävijäpalautteena henkilökunta sai kuulla, että toiminnan toivotaan palavaan normaaliksi omiin tiloihinsa mahdollisimman pian.

Kuluneen jakson aikana Arskan pesulan työntekijä teki työtä toimistolla sekä kenttätyötä käymällä mm. kävijöiden kanssa sosiaalivirastossa tai saattamassa henkilöitä asumispaikkoihin. Marras- ja joulukuun aikana opiskelija toimi paljon Arskan pesulan työntekijän työparina. Työn alla on myös Pietarilaisten vastavierailun järjestäminen Suomeen 10.–11.4.2008. Vierailun järjestäminen on paljon Arskan pesulan työntekijän vastuulla yhdessä Aluetyöntekijän kanssa.

Arskan pesulan käyntimäärät marras-joulukuussa 2007

2 KK Käyntikerrat Suihku
Miehet 24 2
Naiset 9 0
Yhteensä 33 2
Pesukone yhteensä 43  
Kuivausrumpu 43  
Muu asiointi    
Vaihtovaatteet päivittäin  
Lahjoitusvaatteet 9  
Haavanhoito 9  

Arskan pesulan tilastoinnissa on huomioitu pelkästään Arskan pesulan käyttäjät.
Kävijöitä vuoden 2007 aikana 295
Kävijöitä koko toiminnan aikana 4 031

Takaisin alkuun

YÖKAHVILA KALKKERS

Toiminta ajalla marrasi-joulukuu 2007

Yökahvila Kalkkers oli avoinna marraskuussa 17 yönä ja joulukuussa 13 yönä, yhteensä kahden kuukauden aikana Kalkkers oli avoinna 30 yötä. Marraskuussa Kalkkers jouduttiin pitämään monia öitä kiinni henkilökunnan sairaslomien vuoksi: taloudellisen tilanteen vuoksi sijaisia ei voitu aina palkata ja töitä tehtiin Sällikodissa. Koska Kalkkers jouduttiin pitämään vielä marraskuunkin alun suljettuna, Yökiitäjän minibussi pysähtyi Kalkkersin oven edustalla 4.-6.11.2007 kaksi kertaa yössä.

Joulukuun 5. päivä pidettiin Kalkkersin arviointipäivä, jossa käytiin läpi paitsi mennyttä ½ vuotta, myös tulevaisuutta: päätettiin palata lyhyempään työnkiertoon sekä järjestettiin kävijöille tupakointi mahdollisuus 2.1.2008 lähtien. Joulukuussa Kalkkersin ohjaaja Jari-Pekka Hietsilta päätti työsuhteensa. Joulukuussa Kalkkers oli avoinna osan kuukaudesta ja joulun, muun ajan henkilökunta piti lomaa. Joulu pystyttiin pitämään avoinna saadun raha-lahjoituksen turvin. Ajanjaksolla ei ollut uhkatilanteita. Yhdestä läheltä piti - tilanteesta selvittiin omin voimin. Avaukset sujuivat rauhallisesti: ei pitkiä jonoja ja kahvila vain hetkittäin täynnä.

Keskiviikkona 28.11. klo 19.00 järjestettiin yökahvila Kalkkersissa Iskelmä iltamat osana Kallio Kipinöi tapahtumaa. Parituntinen tilaisuus oli menestys: ohjelmassa oli kaihoisaa iskelmää, yhteislaulua, tanssia ja stand-up komiikkaa. 13.12.2007 vietettiin Kalkkersissa pikkujouluja ja Itsenäisyyspäivää 6.12. mm. ilmaisin tarjoiluin. Jakson aikana Kalkkersin ovessa oli esillä valoteos osana Valonvoima-tapahtumaa. Kalkkersin ikkunan valaisu oli asiakkaiden idea. Joulunaika sujui Kalkkerssissa rauhallisesti, riisipuuro saapui taksilla Kotkankadun huoltokodista.

Yökahvila Kalkkersin käyntimäärät marrasi-joulukuussa 2007

Kuukausi MIEHET NAISET YHTEENSÄ
Huhtiikuu 293 70 363
Toukokuu 230 19 249
Kesäkuu 523 89 612

Uudet asiakkaat Kalkkersissa

Ensimmäistä kertaa asioivia oli marras-joulukuun aikana Kalkkersissa yhteensä 12 henkilöä. Käynnin syitä olivat mm. kylmyys, ei muuta paikkaa johon mennä sekä halu tavata muita ihmisiä. Uusien asiakkaiden ikäjakauma oli 32 – 62 vuoden välillä. Tieto Kalkkersista oli saatu poliiseilta, tuttavilta, ohikulkijoilta sekä muista palvelupaikoista.

Käyntimäärät marras-joulukuussa Kalkkersin koko toiminnan aikana ja uudet asiakkaat marras-joulukuussa 2007
Kuukausi Käyntikerrat / kk koko
toiminnan aikana
Uudet asiakkaat /kk 2007
Marraskuu 111 336 8
Joulukuu 111 585 4

Kalkkersista tehdyt hälytykset marras-joulukuussa 2007

Hälytykset Poliisi Ambulanssi G4S
Marraskuu 0 0 0
Joulukuu 1 1 0
Yhteensä 1 1 0


Takaisin alkuun



YÖKIITÄJÄ LEPAKKO

Yöbussin toiminta ajalla marras-joulukuu 2007

YÖKIITÄJÄN MARRASKUU 2007

Marraskuussa 2007 Yökiitäjä oli liikkeellä 15:sta yönä. Kaikki yöt liikuttiin uudella minibussilla. Yhteistyö poliisin kenttäpartioiden kanssa jatkui edelleen. Yökiitäjä kävi tutustumassa Helsingin kaupungin 24h sosiaalipäivystykseen. Tutustumiskäynnillä Yökiitäjän henkilökunta pääsi kertomaan Yökiitäjä- projektista, sen tarkoituksesta sekä tavoitteista.

Sateiset ilmat ovat Yökiitäjä-projektin mukaan vaikuttaneet siihen, että muutamina öinä Yökiitäjä ei tavannut ulkona asuvia ihmisiä lainkaan: huono sää ajaa ihmiset suojaan esim. rappuihin. Toiset tavatut henkilöt kertoivat, että heillä on jokin suojaisa paikka, mutta eivät halua tarkemmin sijaintia määritellä paikan menettämisen pelossa.
Kävijöitä 30
Tapaamiskertoja 39
Uusia kävijöitä 8
Miehiä 29
Naisia 1
Kävijöistä vailla vakinaista asuntoa 24

LIIKENNÖINTIPAIKAT
Yökiitäjä kartoitti marraskuussa venesatamia ja niiden lähiympäristöjä. Se liikkui myös Helsingin teollisuusalueiden ympäristöissä. Yöllisiin kierroksiin on tuttuun tapaan kuulunut edelleen Helsingin keskustan alueella mm. torit, satamat, puistot ja yleiset käymälät. Venesatamissa ja teollisuusalueilla sekä näiden liepeillä Yökiitäjä ei tavannut asiakaskuntaan kuuluvia henkilöitä. Nykyisin esim. teollisuusalueet ovat hyvin vartioituja ja aidattuja alueita

YÖKIITÄJÄN JOULUKUU 2007

Joulukuussa Yökiitäjä oli liikkeellä 12 yönä, joihin kuuluu myös uuden vuoden aatto. Sateiset ja tuuliset säät ovat yhä vaikuttaneet toimintaan ja asiakasmääriin: etsivään työhön jalkautuminen useana yönä ei ole ollut tarkoituksenmukaista. Joulukuussa oli myös muutama yö, jolloin tapaamisia ei ollut yhtään. Poliisia tai ambulanssia ei hälytetty joulukuun aikana kertaakaan.
Kävijöitä 35
Tapaamiskertoja 40
Uusia kävijöitä 11
Miehiä 34
Naisia 1
Kävijöistä vailla vakinaista asuntoa 29


LIIKENNÖINTIPAIKAT
Joulukuussa Yökiitäjä kiersi vielä Helsingin satamia sekä veneiden säilytyspaikkoja. Yökiitäjä kartoitti Itä-Vantaan sekä Itä-Helsingin alueita, joissa ei kuitenkaan tavattu kuin muutamia ihmisiä. Joulukuun aikana Yökiitäjä on kiertänyt myös Helsingin keskustaa, kantakaupunkia ja siellä sijaitsevia yleisiä käymälöitä. Joulukuussa Yökiitäjä kiersi vielä Helsingin satamia sekä veneiden säilytyspaikkoja. Yökiitäjä kartoitti Itä-Vantaan sekä Itä-Helsingin alueita, joissa ei kuitenkaan tavattu kuin muutamia ihmisiä. Joulukuun aikana Yökiitäjä on kiertänyt myös Helsingin keskustaa, kantakaupunkia ja siellä sijaitsevia yleisiä käymälöitä.

Käyntikerrat Yökiitäjässä koko toiminnan aikana
Yökiitäjän toiminnan aikana bussi on ollut liikkeellä 178 yönä.
Ensimmäistä kertaa bussissa asioivia henkilöitä oli 367.
Vailla vakinaista asuntoa on kertonut olevansa 399 kävijää.
Käyntikertoja on toiminnan aikana ollut 1005.

Hälytykset koko toiminnan aikana
- poliisi kutsuttu 3 kertaa
- ambulanssi kutsuttu 6 kertaa
- Sahaajankadulle viety asunnottomia yöpymään 8 kertaa
- sairaalaan viety 2 henkilöä
- päivystävä lääkäri kutsuttu kerran


Takaisin alkuun


SÄLLIKOTI

Toiminta ajalla marras-joulukuu 2007

Marraskuussa Sällikodin miehet osallistuivat Valon Voimat tapahtumaan tekemällä valoteoksia Sörnäisten alueelle. Valon Voimat tapahtumaan osallistuminen liittyi osana kuvataiteilijoiden Maija Saksmanin ja Terhi Järvisen Sällikodin miesten kanssa toteuttamaan taideprojektiin. Moni Sällikodin mies osallistui myös Kalkkersissa järjestettyyn suuren suosion saaneeseen taidetapahtumaan.

Asiattomien yövieraiden syksyllä aiheuttama turvallisuusongelma saatiin hiljalleen marraskuun loppua kohti vähenemään työntekijöiden ja asukkaiden yhteistyöllä. Ongelma ei ole poistunut, mutta on saatu paremmin hallintaan.

Viikoittain pidetyt asukaskokoukset ovat osoittautuneet hyväksi työmuodoksi joiden kautta pystytään sekä käsittelemään ongelmia, keskustelemaan asioista ja välittämään informaatiota. Tärkeää on, ettei asukaskokousta pidetä pelkkänä kumileimasimena, vaan siellä voidaan aidosti päättää asioista ja asukaskokouksen päätöksillä ja kannanotoilla on merkitystä.

Asukaskokouksien yhteydessä on loppuvuodesta ruvettu suunnittelemaan keväällä tapahtuvaa muuttoa, ja ensimmäiset toiveet oman asunnon sijainnista ja koosta on jo esitetty.

Kaksi miestä kävi marraskuussa töissä Sällikodista ja yksi asukas otti pidemmäksi aikaa vastuulleen yhteistilojen siisteyden.

Joulunpyhät ja uusivuosi sujuivat hyvin rauhallisesti. Kaksi Sällikodin asukasta ja yksi Diakonissalaitoksen naistenyksikön asukas viettivät Joulun ja Uudenvuoden Vartiosaaren rauhassa. Sällikodissa järjestettiin asukkaiden yhteinen jouluateria, johon osallistui valta osa miehistä.

Joulukuun lopulla pidettiin syksyn viimeiset työnohjaukset, hyvin sujunutta työnohjaussuhdetta Antti Särkelän kanssa päätettiin jatkaa myös keväällä.

Sällikodin miehet osallistuivat innokkaasti Kansalaisareenan tilaisuuksiin, kukin mieltymyksiensä mukaan ja yhteistyö Aurora talossa toimivien diakonissalaitoksen yksiköiden ja työntekijöiden kanssa on sujunut hyvin koko vuoden.

Marras- ja joulukuussa Sällikodin asujaimisto on pysynyt ennallaan, kukaan ei ole muuttanut pois, kuollut tai mennyt niin huonoon kuntoon että olisi joutunut muuttamaan pois.

Vuodenvaihteessa tulee aina pohdittua kuluvaa vuotta. Sällikodin ensimmäinen toimintavuosi on sisältänyt paljon kommelluksia, ongelmia ja ryskettä. Asiat on kuitenkin saatu selviämään puhumalla ja ongelmat yhteistyössä ratkottua, asukkaat ovat tutustuneet paremmin toisiinsa ja työntekijöihin. Kriisitilanteisiin alkaa löytyä vakiintuneet ratkaisutavat, ja luotto siihen että asioissa tapahtuu kehitystä, on kasvanut.

Takaisin alkuun

VARTIOSAARI, SOLDIS JA VERSTAS
Toiminta ajalla marras-joulukuu 2007

Soldiksessa kokoontui päihteetön vertaistukiryhmä 3 kertaa viikossa ja saunatoimintaa järjestettiin 2 kertaa viikossa. Soldiksen rakennuksille joilla ei ollut lupaa (WC, tanssilava, mökki) selvitettiin kiinteistöviraston ohjeiden mukaiset lupatarpeet - lupaa ei tarvittu.

Soldiksen siisteydestä ja turvallisuudesta huolehtivat yhteisön jäsenet. Viimeiset yöpyjät lähtivät Vartiosaaresta 1.11, jolloin vesi katkaistiin koko saaresta. 2 Sällikodin miestä ja yksi naisten asumisyksikön Sallin asukas viettivät Vartiosaaressa joulun sekä uudenvuoden. Uuden vuoden aattona uutta vuotta vastaanottivat myös yhdistyksen vapaa-ehtoisia sekä toiminnanjohtaja ja Sällikodin hankevastaava. Myös Soldiksessa järjestettiin uudenvuoden sauna.

Verstas oli pääosin Kriminaalihuollon tukisäätiön käytössä.

Takaisin alkuun



JÄRJESTÖTOIMINTA marras-joulukuu 2007

Vva ry: n välivuokraama tukiasunto Vaasankatu 5:stä siirtyi marraskuun alussa takaisin Kriminaalihuoltosäätiön hallintaan ja tukiasunnossa asuneen henkilön vuokrasuhde päättyi 31.10.2007. Toimiston ensimmäinen kehittämispäivä pidettiin joulukuun 20 päivä.
Toimisto oli suljettuna 7.12. sekä joululomalla 24.12.2007 – 1.1.2008.

Sanna Lehtonen ja opiskelija Annie Mutena tutustuivat 5.11. Oulunkylän asuintalon toimintaan. 6.11 aluetyöntekijä Carole Brady ja Sanna Lehtonen tutustuivat päivän ajan Kuopion järjestö -ja asumispalveluihin. Raportti matkasta on luettavissa Asukin numerosta 4/2007. Sanna Lehtonen ja Carole Brady osallistuivat Sosiaali- ja terveysjärjestöjen arviointifoorumiin ”Askeleita arvioiviin käytäntöihin”. Foorumissa pohdittiin sisäisen ja ulkoisen arvioinnin asettamia haasteita sekä osallistuvaa ja osallistavaa arviointia. Myös kehittämisprosessien arvioinnista käytiin lävitse teoriaa ja käytäntöjä.

Sanna Lehtonen osallistui pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämis - ja poistamisohjelman ohjelmatyöryhmän kokouksiin 9.11, 12.12 sekä 9.1.2008. Loppuraportti on luettavissa ympäristöministeriöiden sivuilta www.ymparisto.fi. Sanna Lehtonen kutsuttiin puhumaan asunnottomuudesta järjestön näkökulmasta Asuntoreformiyhdistys ARY: n seminaariin Bottalle 20.11. Sanna Lehtonen toi esityksessään esiin pitkäaikaisasunnottoman asumiseen liittyviä haasteita. Seminaarissa puhuivat myös Y-säätiön toimitusjohtaja Hannu Putttonen sekä Ilkka Taipale. Sanna Lehtonen valittiin myös Eurooppalaisen asunnottomien kattojärjestön Feantsan yhteiskunnallisen osallisuuden työryhmään seuraavaksi 2-vuotiskaudeksi. Ryhmä kokoontuu 2 kertaa vuodessa.

Aluetyöntekijä Carole Brady osallistui STKL: n järjestämille Etelä-Suomen aluetyön päiville 15.11. sekä mielenterveysmessuille 22.11. Opiskelijat vierailivat päiväkeskus Stoorissa sekä Sahaajankadun ensisuojassa. Järjestösihteeri Hanna Piirainen osallistui asunnottomien yön 2007 purkuseminaariin Helsingin Elokololla 29.11. Sanna Lehtonen ja Hanna Piirainen osallistuivat Nuorisoasuntoliiton järjestämään Asuntopolitiikan ja rahoituksen seminaariin 30.11. Henkilökunta vieraili myös tutustumassa Nuoriasuntoliiton toimintaan ja tuetun asumisen palveluihin erikseen 3.12. Sanna Lehtonen ja Hanna Piirainen osallistuivat Stakespäiville 30.11. Toiminnanjohtaja, henkilöstön esimies sekä opiskelija osallistuivat Kritsin joulupuurolle torstaina 13.12.

Sällikodin hankevastaava Jussi Lehtonen osallistui Pohjoismaiseen verkostoseminaariin Tukholmassa 15-17.11, jossa käsiteltiin kaikkein syrjäytyneimpien ja asunnottomien ihmisten asemaa. Seminaarin ”Den tveksamma välfärden” järjesti ruotsalainen ”diakonissalaitos” Ersta Diakoni ja seminaarin tarkoituksena on kerätä yhteen toimiva yhteispohjoismainen asunnottomuusverkosto.

Järjestösihteeri Hanna Piiraisen järjestämä ”Kalkkers kipinöi” tapahtuma 28.11. Yökahvila Kalkkerssissa saavutti suuren suosion ja pienissä tiloissa soittanut orkesteri Vallilan tango villitsi yleisönsä tanssimaan ja laulamaan. Myös performanssitaiteilija Max Brutto esiintyi tapahtumassa. Tapahtuma oli osa Kallio Kipinöi tapahtumaa.

Vva ry: n jäsenet, vapaa-ehtoiset ja päiväaikaan paikalla ollut henkilökunta kävivät katsomassa Kaapelitehtaan valssaamolla vapaan teatteriryhmän Taivasvarasto omaryhmän esityksen ”Koditon”. Toiminnanjohtaja osallistui Kotkankadun huoltokodin pikkujouluihin 10.12. Yökahvilassa työnsä päättäneen ohjaajan Jari-Pekka Hietsillan opinnäytetyön esitystä ”Joi mies vettä tai viinaa” 4.12 oli seuraamassa Diakoniammattikorkeakoululla Sällikodin työntekijöitä, yökahvila Kalkkerssin kävijä sekä toiminnanjohtaja. Jari-Pekka Hietsilta pohti opinnäytetyössään syitä ja vastauksia siihen miksi asunnoton ihminen elää kadulla tarjolla olevista palveluista huolimatta. Vva: lla harjoitteluaan suorittaneen opiskelijan Anna-Maria Heilalan työharjoittelu päättyi 13.12. ja opiskelija osallistui viimeisenä päivänään toiminnanjohtajan kanssa Elämä on parasta huumetta ry: n avoimiin oviin sekä 10 vuotis- vastaanotolle.

ALUETYÖ marras-joulukuu 2007

Marraskuun 6.päivä aluetyöntekijä vieraili toiminnanjohtaja Sanna Lehtosen kanssa Kuopiossa, jossa olivat Sirkkulanpuiston toimintayhdistys ry:n Retu- projektin hankekoordinaattorin Hannu Huttusen vieraina. Kyseessä oli vastavierailu Kuopioon, josta oli sovittu alustavasti kesäkuussa Huttusen vieraillessa järjestössä.

Kuopiossa aluetyöntekijälle ja toiminnanjohtajalle esiteltiin Sirkkulanpuiston toimintayhdistyksen ylläpitämät asumispalveluja tuottavat toimintayksiköt: Sateenkaaritalo, Likolahden asuinyhteisö ja Siikalahden ensisuoja. Päivän aikana tavattiin lukuisia eri henkilöitä, kuten järjestön operatiivisesta hallinnosta vastaava varapuheenjohtaja Petri Ruuskanen ja Kuopion kaupungin asuntotoimenjohtaja Hannun Harjunheimo. Heidät tavattiin aamiaisen merkeissä ReTu- hankkeen tiloissa, jossa oli mukana myös asunnottoman arjesta gradutyönsä tehnyt opiskelija ja lehdistön edustaja. Päivän aikana käytiin keskustelua Hyvinvointiosaajat ry:n kansalaisaktivisti Risto Asikaisen kanssa. Lisäksi kontaktia luotiin Toimintaterapisen yhdistyksen toiminnanjohtajaan Pekka Kortelaiseen. Tapaamisen yhteydessä oli puhe, että he vastaavasti tulisivat helmi-maaliskuun aikana Vva ry:n vieraiksi tutustuen järjestön ylläpitämiin toimintapaikkoihin.

Aluetyöntekijä osallistui marraskuun aikana kahteen seminaariin. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto järjesti 14.11 Järvi-hankkeen sosiaali- ja terveysjärjestöjen arviointifoorumin Helsingin yliopiston tiloissa Fabianinkadulla. Päivän ohjelmaan kuului arviointimenetelmiin tutustumista ja käyttömahdollisuuksiin järjestöjen toiminnan arvioinnissa. Marraskuun 11.päivä aluetyöntekijä osallistui Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton järjestämälle ”Järjestöjen Etelä-Suomen aluetyön päiville”. Päivän aikana tarkasteltiin sosiaali- ja terveysministeriön näkökulmasta sosiaali- ja terveydenhuollon kentällä tapahtuvia muutosprosesseja. Lisäksi pohdittiin niiden tuomia haasteita järjestötoimintaan. Iltapäivällä ohjelmassa oli järjestöjen aluetyön tarkastelua rahoittajan, tutkimuksen ja työntekijän näkökulmista. Päivän lopuksi etsittiin aluetyön arvopohjaa ja tarkasteltiin omaa henkilökohtaista työotetta toiminnallisia menetelmiä käyttäen.

Aluetyöntekijä vieraili marras-joulukuun aikana Helsingin kaupungin ylläpitämässä ensisuojassa Herttoniemen asuntolassa ja Helsingin Diakonissalaitoksen päiväkeskuksessa Stoorissa sekä Helsingin vieraskodissa. Vierailujen aikana esiteltiin toiminta ja toimitilat. Lisäksi käytiin yleistä keskustelua asunnottomuuteen liittyen.

Aluetyöntekijä kirjoitti vuoden viimeiseen Asukki-lehden numeroon (4/2007) raportin vierailustaan Kuopioon toiminnanjohtajan kanssa ja oli osallisena kirjoittamassa raporttia lokakuussa pidetystä FEANTSAn konferenssista, johon hän osallistui toiminnanjohtajan ja järjestösihteerin kanssa. Lisäksi viimeisimmässä lehdessä aluetyöntekijä esitteli omaa työtään.

Vailla vakinaista asuntoa ry on asettanut kuluvan vuoden tavoitteekseen valtakunnallisen yhteistyö- ja informaationvaihtoverkoston rakentamisen Suomen kymmenen suurimman asunnottomuuskunnan kanssa. Kuntien määrittelyn perusteena käytettiin Valtion asuntorahaston vuoden 2006 kuntakyselyiden pohjalta tekemää selvitystä. Yhdistys haluaa entisestään vahvistaa yhteistyötä tahojen kanssa, jotka työssään kohtaavat ja auttavat asunnottomia tai ovat muulla tavoin tekemisissä asunnottomuuden kanssa. Yhtenä tavoitteena on kerätä ajankohtainen tieto asunnottomien tilanteesta ja paikoista, joissa heitä avustetaan yhdistyksen ja yhteistyökumppaneiden käyttöön. Tehtävää hoitamaan palkattiin huhtikuussa 2007 aluetyöntekijä Carole Brady. Aluetyöntekijä toimii Vailla vakinaista asuntoa ry:n edustajana ja sillan rakentajana kuntien ja järjestöjen välillä.

Kolmen kuukauden (huhti-kesäkuu) aikana tutustuttiin Suomen kymmenen suurimman asunnottomuuskunnan profiiliin Helsingin yliopiston sosiologian laitokselta olleen Marko Kettusen tekemän selvityksen avulla. Hän kartoitti kymmenen vaikeimman asunnottomuuskunnan profiilin ja asunnottomien palvelut pohjatyönä Vva ry:n tarpeisiin yhdistyksen toiminnan valtakunnallistuessa. Valtakunnallistumista suunniteltaessa hyödynnettiin myös Asunnottomien yön verkostoa.

Kesäkuun loppuun mennessä oltiin yhteydessä seuraaviin kuntiin: Joensuu, Oulu, Lahti, Kuopio ja Tampere. Edellä mainituista kunnista käytiin Joensuun Kansalaistalolla tapaamassa Soroppi ry:n toiminnanjohtaja Marko Haakanaa ja Oulussa Ytyä ry:n toiminnanjohtaja Monika Bulldraa. Tampereella vierailtiin Etna-työn parissa työskentelevien Miikan ja Katin luona. Lisäksi tapaaminen järjestettiin myös Tampereen evankelisluterilaisen seurakunnan ylläpitämän päiväkeskuksen Mustan Lampaan päihdetyöntekijöiden Salme Asusen ja Mirja Vasaran kanssa. Kuopiossa toimivaan Sirkkulanpuiston toimintayhdistyksessä työskentelevään Sanna Mustoseen oltiin yhteydessä toukokuussa. Sanna Mustosen kautta saatiin yhteyshenkilöksi Hannu Huttunen. Hänen kanssaan sovittiin tapaamispaikaksi Vva ry:n toimistotilat. Tapaamisen aikana sovittiin vastavierailu ajoittuen syksyyn. Elokuulle sovittiin tapaaminen Tampereella sijaitsevaan Naisten suojakoti ry:hyn ja sen alaisuudessa toimivaan Essi-projektiin. Elokuun alkuun sijoittuu myös tapaaminen Lahden Elokolon isännän Jukka Suomilammen kanssa. Kolmen kuukauden aikana rakennettiin siis yhteistyötä 12 henkilöön, heidän sijoittuessaan kahdeksaan eri toimipisteeseen.

Tapaamisten aikana kuultiin toimipisteen periaatteista, toimintatavoista ja käytännön työstä. Palaverien yhteydessä ideoitiin yhdessä myös konkreettisia toimia kuinka keskinäistä yhteistyötä voitaisiin kehittää entisestään. Hankitun ja saadun informaation pohjalta koostettiin kansio, josta löytyy tietoa toimipaikoista, joissa autetaan ja tuetaan asunnottomia. Kansiota täydennetään sitä mukaa kun uutta informaatiota saadaan ja uusissa paikoissa vieraillaan.

Takaisin alkuun

takaisin etusivulle

Vva ry Etusivu uuteen ikkunaan