Liikkuva tuki
lähtee mukaan asioita hoitamaan

Ohjaaja Juhani Haapamäki on nähnyt virastojen ja laitosten tiskeillä ja toimistoissa asioivien asunnottomien tuskastumisen ja ahdistumisen: oman asunnon saaminen tai ihmisarvoinen kohtaaminen jäävät monesti vain toiveeksi.
Juhanin työnä on liikkuva tuki ja palveluohjaus. Hän lähtee tarvittaessa Vva:sta kävijöiden mukaan virastoihin tai sairaalaan asioita hoitamaan tai vaikkapa tueksi oikeudenkäynteihin. Vva:ssa työskentelevä vertaisohjaaja sekä vertaistukihenkilöt toimivat asiantuntijoina.

Kotiuttamiseen tarvitaan koti
Juuri nyt mietityttää erityisesti kotiuttamiseksi sanottu prosessi. Sananmukaisesti kotiuttamiseen vaadittaisiin asunto, jonne kotiutetaan. "Sairaaloiden ja päihdekuntoutuksen yhteydessä puhutaan usein kotiuttamisesta. Syntyy ristiriitainen käsitys: kyseessä on usein asunnoton henkilö. Uloskirjoittaminen kuvaisi eettisesti totuudenmukaisemmin tilannetta, jossa ihminen kirjataan järjestelmästä eteenpäin.Tilanne on varmasti sietämätön usein myös sosiaalityöntekijöiden kannalta. Asioista päättävien tulisi nyt selkeästi puuttua siihen", toteaa Juhani.

Kaveria koputetaan olalle
Liikkuva tuki on sekä paikan päälle lähtemistä että puhelinneuvontaa. Suunnitteilla on lisäksi selvittää, voidaanko vertaistukihenkilöiden kanssa toteuttaa ennaltaehkäisevää työskentelymallia.
Idea on lähtöisin asunnottomuuden kokeneilta itseltään. He olivat huolissaan muualta tulevista asunnottomista, joiden matka tyssää aseman nurkille. "Heillä on silmää nähdä se joka tarvitsee tukea”, Juhani Haapamäki sanoo.
Hän toivoo, että näiden ihmisten aktiivisuus ja idearikkaus huomattaisiin yleisemminkin. "Heidän halunsa työskennellä perustuu omakohtaisiin kokemuksiin ja haluun auttaa vertaisiaan."

T A K A I S I N >    

           

 

Entiset asunnottomat auttamassa:
"Hei asunnoton, ota hihasta kiinni!"

Entiset asunnottomat suunnittelevat keinoja mahdollisten asunnottomien tavoittamiseksi Helsingin rautatieaseman ympäristössä.
Vertaishenkilöt tulevat asunnottomien avuksi ja ohjaavat heitä eteenpäin, jotta elämä voidaan panna kuntoon. Vertaishenkilöt liikkuvat rautatieasemalla kaksi kertaa viikossa ja heidät tunnistaa hihanauhan tekstistä.
Vertaistukijat ja Vva ry:n palveluohjaaja suunnittelevat parhaillaan jatko-ohjauksen yksityiskohtia.

Idea lähti liikkeelle Vailla vakinaista asuntoa ry:n syyskokouksessa. Aloitteen teki entinen koditon, joka nykyisin asuu Sällikodissa.
Sällikoti on Vva ry:n asuinyhteisö, jossa nk. vaikeasti asutettavat miehet ovat opetelleet asumista, asioiden hoitamista ja kotona olemista. Sällikoti on toiminut vuodesta 2007.