Lahjoittaja Erkki Turunen: Turusta huolestuttavat eriarvoisuuskehitys ja rajuiksi kasvaneet tuloerot. "Ihmisyys ja solidaarisuus toista ihmistä kohtaan on hävinnyt johonkin. Se on nyt kaivettava esiin. Asunnottomuus ja leipäjonot ovat maallemme suuri häpeä." Turunen muistuttaa, että hiljattain muun muassa eteläkorealaisen Hyndain autotehtaan suuromistaja ilmoitti haluistaan maksaa tuloistaan 300 miljoonaan enemmän veroja valtion kassaan. Suomessa autokauppias Rinta-Jouppi on ilmoittanut, että pääomaveroa on varaa maksaa enemmän kuin 28 prosenttia. "Näissä rikkaissa olisi esimerkkiä muillekin. Terveisiä erityisesti Eteläranta kymppiin työnantajien johdolle." Vailla vainaista asuntoa (VVA) ry:n tilinumero on FI128000 1400 174208.
|
![]() Eläkkeellä oleva maalari Erkki Turunen lahjoitti asunnottomien hyväksi 2000 euroa Vva ry:n kautta . Hän haastaa kaikki mukaan eriarvoistumista vastaan: "Jokainen voi mahdollisuuksiensa mukaan aina tehdä jotakin." Tj Sanna Lehtonen kertoi että lahjoitus käytetään yökahvila Kalkkersin pitämiseen avoinna talven pakkasilla. Kalkkersiin pääsee yöksi lämpimään. |