|
VAILLA VAKINAISTA ASUNTOA RY TOIMINTATAVAT YHDISTYKSEN TOIMINTA VUONNA 2006 Asunnottomien asian esilletuomiseksi suhteet mediaan ovat tärkeä osa toimintaa ja asian saama julkisuus maanlaajuisesti edellytyksenä toimenpiteille. Vva ry on saanut paljon julkisuutta toiminnalleen siksi että sen ajamat asiat ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä sekä siksi että se on tuottanut toiminnallaan jatkuvasti järjestelmällistä tilasto- ja havaintotietoa ruohonjuuritasolta. Yhdistyksen vahvuutena on vuosien ajan ollut hyvä medianäkyvyys - myös vuoden 2006 aikana yhdistyksen toiminnassa mukana olevia henkilöitä haastateltiin kymmeniä kertoja eri medioissa. Erityisesti Carry On kampanja sekä Asunnottomien yö -tapahtuma sai runsaasti palstatilaa. Syksyllä 2006 Vva ry valmisti yhdessä muotoilijaopiskelija Timo Niskasen kanssa asunnottoman kärryn ja aloitti puolivuotisen kampanjan Carry On - kuinka asunnoton selviytyy Suomen talvessa? Kampanja sai paljon huomiota ja kärryn käyttäjää asunnotonta Niko Suomalaista haastateltiin useissa eri medioissa. Asunnottomien yö toteutettiin yhteistyössä koko maan laajuisen
verkoston kanssa ja sen vuotuisena teemana oli ” Asunnottomuus on ihmisoikeusrikkomus”.
Teemaa sivusivat Y-säätiön ja kattojärjestö Feantsan
järjestämä Housing Rights - seminaari joka pidettiin Helsingissä
syyskuussa sekä Right to Health - seminaari joka pidettiin Puolassa
Wroclawissa lokakuussa. Asunnottomien yönä Helsingin toimijat
ottivat kantaa myös Helsingin kaupungin sosiaaliviraston asettamaan
sijoituskieltoon muihin kuin Helsingin omiin asumisyksiköihin sekä
suositukseen enimmäisneliövuokrasta. Nämä ohjeistukset
vaikeuttivat Vva ry: n mielestä muutenkin jo huonosti asumaan pääsevien
asunnottomien tilannetta. TOIMINNAN RAHOITUS, HALLINTO ja TALOUDENHOITO TOIMIPISTEET Yökahvila Kalkkers on yöaikaan avoinna oleva sosiaalisin perustein toimiva kahvila, jossa asunnoton voi levähtää ja saada apua asunto- ja elämäntilanteensa parantamiseen. Yökahvila oli vuonna 2006 avoinna jokaisena yönä lukuun ottamatta lomakuukauden kiinnioloa sekä joulun aikaa. Jo aiemmin liian pieneksi todettu tila toimi ylikapasiteetilla koko vuoden ja useat asuntoa vailla olevat jäivät myös vaille yökahvilan palveluita. Yökahvilaan hakeuduttiin pääasiassa siksi, ettei ollut muuta paikkaa mihin mennä; muita syitä olivat mm. kylmyys ja ravinnontarve. Joulukuun loppuun mennessä yökahvilassa on ollut käyntikertoja koko toiminnan aikana 106 668. Yökahvila Kalkkers toimi yhteistyössä asunnottomien sosiaalipalveluiden, selviämishoitoaseman, kisahallin säilöönottosuojan, sosiaalipäivystyksen sekä ensisuojan kanssa. Vailla vakinaista asuntoa ry:n toimisto Kinaporinkadulla ja Vaasankadulla sijaitseva Kohtaamispaikka toimivat asunnottomien neuvontapisteenä. Toimipaikat toimivat lisäksi yhdistyksen jäsenten ja vapaaehtoisten kohtaamispaikkoina sekä Asukin toimituksen koordinointipaikkoina. Ruohonjuuritason kontakti jäseniin varmistettiin kaikille vapaana matalan kynnyksen sisäänpääsynä ja yhdistyksen lukuisat tapahtumat toimivat aktivoivana elementtinä. Kinaporinkadun sisäpihalla toimii yhdistyksen aiemmasta projektista vakinaiseksi toiminnaksi muotoutunut taitojenvaihtoverstas. Verstas on yhteiskäytössä Kriminaalihuoltosäätiön kanssa. Syksyllä 2006 verstaan toimintaa koordinoi muutamana päivänä viikossa vapaaehtoinen puuseppä. Arskan Pesula on kohtaamispaikan yhteydessä toimiva pesula, jossa on yksi suihku ja yksi pesukone. Arskan pesulassa asunnottomat peseytyivät, huolehtivat henkilökohtaisesta hygieniastaan sekä saivat ensiapua. Kunnallisen vastaavan palvelun sulkeuduttua tulipalon vuoksi kesäkuussa Arskan Pesula toimi korvaavana paikkana lokakuuhun 2006 saakka. Yhdistyksellä on itse remontoitu kesäpaikka Vartiosaaressa
ja sitä vastapäätä rantasauna Soldis mantereella Ramsinniementiellä.
Vuonna 2006 Vartiosaari toimi asunnottomien ja eri hoitolaitosten ja yhteisöjen
virkistyspaikkana koko kesäkauden ja sen kunnossapidosta vastasi
vapaaehtoinen talonmiespariskunta. Päihteetön yhteisö vastasi
Ramsinniemen Soldiksen kunnossapidosta sekä paikan toiminnasta. PROJEKTIT Yökiitäjä Lepakko, yöaikaan liikkuva etsivän työn yksikkö, on Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama kolmivuotinen projekti, jonka tarkoituksena on löytää sellaiset asunnottomat jotka ovat ajautuneet palvelujärjestelmän ulottumattomiin. Yökiitäjä-bussin toiminta oli yllätyksellistä. Työryhmän kokoon saaminen kesti odotettua kauemmin ja työryhmä pääsi aloittamaan järjestelmällisen etsivän työn vasta lokakuussa. Bussin remontointi käyttökuntoon vei myös kevään 2006 aikana aikaa huomattavasti odotettua kauemmin. Yökiitäjän tekemä etsivä työ ei sinänsä ollut uutta, mutta sitä ei kukaan ollut tehnyt vähään aikaan muuttuneessa asunnottomuustilanteessa, jossa nykyasunnoton yrittää selviytyä kaupunkiolosuhteissa entisen metsiin keskittyneen koija-asumisen sijaan. Projektin toiminnasta ja tuloksista valmistuu erillinen raportti. Bussin epäsäännölliseen liikennöintiin nähden, etenkin toiminnan alkuvaiheessa, bussissa kävi paljon asiakkaita. Vaikka bussin liikkumisesta ei varsinaisesti tiedotettu vielä kesän aikana, asiakkaat löysivät bussin etenkin keskustan alueella. Makasiinien palon jälkeen ”katottomiksi” jääneet miehet alkoivat käyttää bussin palveluja alkusyksystä lähtien yhä enenevässä määrin. Merkittävää oli myös bussin tekemät havainnot julkisissa käymälöissä nukkuneista asunnottomista. Käymälöistä tavoitettiin toistuvasti iäkkäitä miehiä, joista joillakin oli selvästi sekä päihde- että mielenterveysongelmia. Yökiitäjä- bussi oli liikkeellä yhteensä 59 yönä vuonna 2006. Yökiitäjän loppuvuoden kohokohtana oli yksityisten ihmisten lahjoittama villavaatekeräys, jonka tuotokset luovutettiin asunnottomille joulukuun 13. päivä bussissa. Yökiitäjä liikkui koko joulun ja uudenvuoden ja jouluaattona bussissa tarjottiin kodittomien jouluateria. Yhdistys suunnitteli etsivän työn yhteistyötä Helsingin kaupungin asunnottomien sosiaalipalvelujen kanssa jo toiminnan alkuvaiheessa, mutta suunnitelma toteutui vasta tammikuussa 2007. Sällikoti on Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama 5-vuotinen kokeileva tuetun asumisen hanke, jonka tarkoituksena on asuttaa 25 vaikeasti asutettavaa pitkäaikaisasunnotonta miestä. Syksyllä 2006 Sällikoti-hanketta valmistelemaan palkattiin hankevastaava, koska projekti näytti uhkaavasti siirtyvän Sällikodin paikaksi kaavaillun D-talon remontin viivästymisen vuoksi. Marraskuussa 2006 selvisi että Sällikoti voisi aloittaa väliaikaisissa tiloissa entisessä Aurora-hotellissa keväällä 2007. Hankevastaava kävi neuvottelut Diakonissalaitoksen kanssa sekä valitsi Sällikodin tulevat asukkaat ja työntekijät. Syksyllä 2006 Diakonissalaitos siirtyi Vva ry:n lähimmäksi yhteistyökumppaniksi. T A K A I S I N >VVA RY ETUSIVU uuteen ikkunaan |