R a j a t   o v a t   p i l v i s s ä

Suruviesti saavutti ja pysäytti minutkin kiireisen vauva-arjen keskeltä. Menetettyäni toisen läheisen ihmisen syksyllä kopioin kukkalaitteen muistokorttiin seuraavan tekstin:

"Ihminen kuolee aina liian aikaisin - tai liian myöhään. Ja kuitenkin elämä on siinä, päättynyt elämä. Se on eletty, täytyy vain katsoa, mikä on lopputulos. Me emme voi lopultakaan tietää, miksi ihmisille käy niin kuin heille käy. Se on elämän salaisuus, jota voimme katsella ja johon meidän on viime kädessä suostuttava."

Tärkeintä Jussin elämässä oli kertoa kaikille, että asunnottomaksi joutuneelle ihmiselle kuuluu asunto ja että tämä kykenee siinä myös asumaan riippumatta asunnon menetykseen johtaneista syistä tai siitä, mikä tilanne henkilöllä asunnottomuusaikana on ollut. En tunne ketään toista ihmistä, joka olisi väsymättä jaksanut tästä puhua ja siihen uskoa - aikaan, paikkaan ja henkilöön katsomatta.

Eräänä kesäisenä päivänä ajoin Vartiosaaren ohitse veneellä. Näin Jussin rannalla nousemassa veneestä - kalasta tulossa. Tervehdin iloisesti, hei tuollahan on Jussi! Mutta Jussilla oli huono päivä, eikä hän tervehtinyt. Loukkaannuin verisesti ja päätin etten ole yhteydessä enää koko mieheen. Myöhemmin, eräänä toisena ei niin kesäisenä päivänä jouduin merihätään keskelle Sipoon selkää, bensa loppui veneestä. Jos joku toisi bensaa niin tästä selvittäisiin, mutta kuka?… Kukapa muu kuin Jussi.

Minulla oli ilo, kunnia ja onni työskennellä sekä tuntea Jussi yli kymmenen vuoden ajan. Muistoja on paljon. Jussi oli rohkea ja äärimmäinen persoona, jonka särmikäs luonne herätti monissa tunteiden koko eri kirjon, mutta hänellä oli yksi piirre mikä meiltä toisilta joskus unohtuu. Hän ei koskaan lakannut unelmoimasta - siksi hän sai niin paljon aikaan.
Rajat ovat pilvissä, sanoi Jussi ja katosi puhelimeen.

Kiittäen yhteisistä vuosista,
SANNA LEHTONEN (os. Ruponen)  

Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja Juhani Roiha menehtyi syöpään 2.2.2006. Hän oli perustamassa yhdistystä vuonna 1986 sekä sen lehteä Asukkia 1987 ja toimi koko kuluneen ajan Vva:ssa.
Vva:n 20-vuotisjuhlavuonna poistuessaan hän jätti perinnöksi ideoimansa yöbussin, Yökiitäjä Lepakon, ja asunnottomien Sälli-kodin, jolle RAY myönsi vuoden alussa rahoituksen.

Jussi siunattiin Paavalin kirkossa 3.3.2006. Siunauspuheen piti Jussin kaveri ja ystävä, pastori Jussi Murtovuori. Siunaustilaisuudessa oli saattoväkeä noin 240 henkeä. Kukkatervehdyksiä arkulle laskivat lähiomaisten ja lukuisten ystävien lisäksi monet yhteistyötahot, järjestöt ja ministeriöt. Suuren ja liikuttavan vaikutuksen teki pienen yksinäisen miehen kukkatervehdys: hän asteli arkun ääreen, laski kukkasensa eikä sanonut sanaakaan. Silti tuntui kuin hän olisi sanonut kaiken tärkeimmän ja oleellisimman. Aina ei todellakaan tarvita sanoja. Muistojuhla seurakuntasalissa oli hyvin Jussin näköinen: syötiin yhdessä lohisoppaa, juteltiin, pidettiin puheita, muisteltiin, itkettiin, naurettiin ja juotiin kahvia. Janus Hanski kitaroineen esiintyi kuten kirkossakin. Osanoton ilmauksia oli kertynyt muistopöydälle valtava määrä. Tyylikkäästi olivat osanottonsa ilmaisseet myös presidentti Tarja Halonen ja tohtori Pentti Arajärvi sekä peruspalveluministeri Liisa Hyssälä.
H.R.


J u s s i n   h e n k i  e l ä ä

Juhani Roihan henki jatkaa voimallista roihuamistaan, vaikka erkanikin melkein loppuun asti energisestä ruumiista helmikuun alussa. Elämänvoiman hiipuminen ja syövän leviäminen olivat tosiasioita. Mutta mies ei luopunut unelmistaan eikä ystävistään. Niiden varassa hän eli ja kukoisti. Ruumiin raihnaus ei sammuttanut hengen paloa.

Jussille oli kova juttu päästä kalaan rakkaan Vartiosaaren vesille, vaikka kalaa ei olisi tullutkaan. Todellisuudessa Jussi kalasti varsinaisen Pietarin saaliin: monet toteutuneet, toteutumassa olevat ja toteutumistaan odottavat hankkeet kaikkein kurjimmassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi. Syrjäytyneiden lähimmäisten elämän kohentaminen oli hänen kirkas päämääränsä ja siihen peliin hän laittoi itsensä kokonaan.

Itseään isommin korostamatta tai vaivojaan valittamatta hän valoi omasta ihmisyydestään valoa ja voimaa ympärilleen.
Jussia pidettiin tehokkaana, oikeudenmukaisena ja itsepäisenä. Kaikki eivät hänestä pitäneet. Vahvojen, valovoimaisten, lahjakkaiden ja luovien ihmisten ominaisuus usein onkin olla joko rakastettu tai vihattu. Välimuotoa ei oikein ole. Jäljen hän jättää kuitenkin jokaiseen.

Useimpiin kohtaamiinsa ihmisiin Jussi jätti hyvän ihmisen hyvän jäljen. Käytännön elämässään hän osoitti kuinka entisistä vihamiehistäkin voi ajan mittaan tulla lähes sydänystävät.
Jussilla oli taito katsoa myös sisimpäänsä ja nauraa itselleen. Toisten ihmisten toilauksille hän sen sijaan ei koskaan nauranut väheksyvästi tai halveksien.

Jussi eli verevimmän nuoruutensa ”vauhdikkaasti” viinan ja rikosten maailmassa ja tutustui kahdeksan vuoden ajan vankilaelämään. Hän tiesi tarkalleen mitä elämä asunnottomana alkoholistina on. Siitä tiedosta kumpusi hänen syvällinen asiantuntemuksensa ja sieltä hän ammensi sisällön visioilleen. Hän tiesi millaisesta avusta on oikeasti apua. Sangen myönteiseen sävyyn voi sanoa, että mikään inhimillinen ei ollut hänelle vierasta.

Jussilla oli taito ja harvinainen kyky herättää luottamusta ja toivoa sekä jakaa innostustaan ja voimaansa toisillekin. Hänellä tuntui olevan aina aikaa, vaikka kiireinen olikin. Jussi loi hämmästyttävän laajan ja kattavan yhteiskunnallisten ja sosiaalisten suhteiden verkoston ja piti siitä huolta. Moni on sanonut – ja sanon minäkin – että vielä kuolinvuoteella hänen kännykkänsä oli kovassa käytössä. Hän soitti tärkeistä asioista ja ideoista eri tahoille ja tekstiviestejä sinkoili. Minuakin hän jaksoi innostaa ja ehdottaa hyviä juttuideoita.

Vailla vakinaista asuntoa ry ja sen kaikki toimintamuodot sekä tulevaisuus ja tietenkin tämä Asukki-lehti olivat Jussille sydämen asioita. Sydämessään hän kantoi myös yksityistä elämäänsä, johon oleellisesti kuuluivat vaimo Anja, vanha äiti Veera ja muut sukulaiset sekä tavattoman suuri hyvien ystävien piiri.
Kiitos Jussi!

HANNU RAHKONEN