Johnny-Kai Forssell:
Esikuvat kun kaatuvat                   johnnymoi@luukku.com

Minulla oli työhuoneeni nurkassa matkalaukku, jossa olivat kaikki Jorma Ojaharjun kirjoittamat taikka toimittamat kirjat. Laukku odotti siinä kaksi vuotta Helsinkiin lähtöä. Tarkoitukseni oli hakea niihin kirjailijalta omistuskirjoitukset. Tokihan kävin usein Helsingissä, mutta aina laukku unohtui nurkkaan. Taikka ajattelin, että otan sen siitä toisella kerralla. Tiesin, että Jompan tapasi talvella Itäkeskuksessa sijatsevasta kahvilasta ja kesällä hän piti hoviaan Hakaniemen torin kahvikioskissa.
Pari kesää sitten sain vieraakseni tukijani ja opettajani Erkki Wessmanin. Jostakin syystä Erkin tapaaminen jännitti kovin. Kirjoittajamestarin askel oli hidastunut, mutta sanan säilä säikehti. Erkki Wessmanilla oli edelleen se vankka teesi, jota ei enää nykyisin kirjoittajapiireissä tapaa: Kirjoitin minkä kirjoitin! Vuosien varella, kun olin epävarma teksteistäni, soitin Erkki Wessmanille. Vastaus oli aina sama: Anna mennä vain. Toipumassa olevana päihdeongelmaisena itsetuntoni ei ollut kovin korkealla. Erkki nosti sitä huimasti.
Arvo Salo oli idolini jo 1960-luvulta saakka. Kun Love Recordsin ensimmäinen LP ilmestyi, muutti se myös maailmankuvaani. Loiri ja Holmberg sekä Kaisa Korhonen lauloivat Arvo Salon tekstejä. Jokainen sana, rivi ja riimi pamahtivat takaraivooni asumaan. Kun Arvo kärräytti itsensä Merikarvialla Ouraoopperan katsomoon, nousin vaistomaisesti seisomaan.
Aappo I. Piippo jäi sanoittajana Vainion ja Weksin varjoon, mutta ei yhtään huonompana. Merimiehenä maailmaa nähnyt Aappo osasi sukeltaa suurten tuntojen mereen ja hän teki myös hienoja käännöstöitä. Jos itse yrittelin riimitellä jotakin lauluntapaista, soitin Aappo I Piipolle. Vastaukset ja neuvot tulivat lankoja pitkin niin etten ollut perässä pysyä.
Nämä miehet ovat lähteneet tummien varjojen maahan. Pekka Nurmi,Kekin Arska, Salosen Erkki ovat lähteneet. Minun on vain muistettava, että oma kansaneläkeikäni on jo niin ovella, ettei ole ulos päästä.

Sivun alkuun