VERKKO

Asukki

BLOGIT
 


Reijo Pipinen:
Väkivaltakoneisto


Väkivaltaa voi olla monenlaista, fyysistä ja henkistä. Henkinen väkivalta jää usein paljastumatta.

Työelämänvalmennus antoi toivoa paremmasta kymmenen vuoden työttömyyden jälkeen. Hiljalleen oppiminen tiettyyn rytmiin työelämässä eheytti elämää. TEV sujui hyvin ja alkoi tuntua siltä, että paluu takaisin oikeitten ihmisten pariin onnistuu kivuttomasti. Työtön ei ole ihminen vaan kaikkien sylkykuppi ja epäonnistunut ihminen sekä luku tilastoissa.

Työllisyysrahoilla pääsin vielä paremmin mukaan oravanpyörään, kunnes ulosottomies romutti tai yrittää romuttaa hyvän alun. Elatusapuvelat olivat karttuneet työttömyyden aikana, enkä ymmärtänyt, eikä Kela tai mikään taho opastanut, että on mahdollista hakea vapautusta elatusmaksuista. Hyvänolontunne alkoi muuttua pahoinvoinniksi. Kaksi tilipäivää tuntui juhlavalta ainaisen toimeentulotuen sijaan, jossa urkitaan henkilökohtainen pankkitilikin ja joka eurosta teet selvityksen.

Kelan kanssa sain tyydyttävän sopimuksen maksuista, joihin siis olisin saanut hakea vapautusta oikeutetusti. Mikään taho ei tästä kertonut, niinpä siis yhdeksän vuoden maksut 4745 euroa tulivat ulosottomiehen kautta maksuun. Ulosotto ei jonkin lain kiemuran tai virkamiesohjeistuksen takia voinut tähän suostua. Virallinen taho ei ole tätä kertonut, mutta kerrotaan, että on tullut laki, joka kieltää ulosottoa sopimasta mitään maksuista eli kohtuullistamasta niitä.

Niinpä olen tilanteessa, että työnteosta ei jää sen enempää käyttöön kuin työtä tekemättä. Harkitsen vakavasti irtisanoutumista ja aikaa on vain kolme päivää tehdä tämä erittäin hankala päätös. Useat ihmiset yrittivät asiaa ratkaista inhimillisemmin, mutta henkinen väkivaltakoneisto vei voiton.

14.10.2011

 

Sivun alkuun