Asunnottomuuden vähentäminen on säästötoimi, ei lisämeno

Julkisessa keskustelussa asunnottomuus esitetään usein moraalikysymyksenä. Puhutaan ihmisarvosta, hädästä ja heikoimmista. Ne ovat tärkeitä lähtökohtia, mutta budjettipäätöksissä ratkaisee myös taloudellinen vaikutus. Silloin kysymys ei ole, onko oikein auttaa, vaan mikä tulee kalliimmaksi: auttaminen vai auttamatta jättäminen?

Asunnottomuuden kohdalla vastaus on poikkeuksellisen selkeä.

Katu ei ole nollakustannus

Yksi sitkeimmistä harhaluuloista on, että palveluista leikkaaminen säästää rahaa. Asunnottomuudessa näin ei tapahdu. Kulut eivät poistu vaan ne siirtyvät.

Kun ihminen menettää asuntonsa, hän ei katoa järjestelmästä. Hän siirtyy toiseen, paljon kalliimpaan järjestelmään:

• poliisin hälytystehtäviin

• päivystyspoliklinikoille

• päihdekatkaisuihin

• poliisin kiinniottoihin, säilytystiloihin ja tutkintavankeuteen

• lyhyisiin sairaalajaksoihin

• hätämajoitukseen

Tämä on hallinnollisesti hajautunut kustannus. Yksittäinen momentti pienenee, mutta kokonaislasku kasvaa.

Asunto on julkiselle taloudelle ennaltaehkäisevä kustannus. Pieni varhainen panostus estää moninkertaiset korjaavat, kriisipalvelujen kaltaiset menot myöhemmin.

Kalleinta on ennustettava kriisi

Asunnottomuus ei ole satunnainen ilmiö vaan hyvin ennustettavissa oleva tapahtumaketju.
Useimmiten sitä edeltävät:

• vuokravelka

• etuuksien katkeaminen

• päihde- tai mielenterveysjakso

• asioinnin katkeaminen palveluihin

Taloudellisesta näkökulmasta kyse ei siis ole sosiaalipalvelusta vaan riskienhallinnasta. Julkinen talous maksaa joka tapauksessa. Kysymys on vain hinnasta ja siitä, mille hallinnonalalle lasku päätyy.

Kun asunto menetetään, kustannukset jakautuvat nopeasti usealle budjettimomentille:

• Hyvinvointialue: päivystyskäynnit, katkaisuhoito, lyhyet sairaalajaksot, kriisipalvelut

• Sisäministeriön hallinnonala: poliisin hälytystehtävät, kiinniotot ja säilytys

• Oikeusjärjestelmä: sakot, tutkintavankeus ja rangaistusten täytäntöönpano

• Kunta: hätämajoitus, tilapäinen majoittaminen, ympäristö- ja järjestyshäiriöiden hallinta

• Kela / valtio: toistuvat etuuskäsittelyt, maksusitoumukset ja väliaikainen toimeentulotuki

Yksittäinen palvelu voi näyttää halvalta, mutta ilman asuntoa sama ihminen palaa järjestelmään yhä uudelleen. Syntyy kiertävä kustannus. Lasku ei katoa vaan se siirtyy viranomaiselta toiselle.

Asunto katkaisee tämän kierteen. Siksi kyse ei ole siitä, syntyykö menoja vaan siitä, maksetaanko pieni, ennakoitava asumisen kustannus vai usean viranomaisen jakama, jatkuva kriisikustannus.

Turvallisuus syntyy asumisesta

Asunnottomuuden vaikutus näkyy nopeasti myös turvallisuudessa. Ei siksi, että asunnottomat ihmiset olisivat rikollisia vaan siksi, että ilman asuntoa kaikki elämä tapahtuu julkisessa tilassa.

Julkinen tila ei ole suunniteltu asumiseen. Siksi siellä pidempi oleskelu tuottaa väistämättä:

• häiriöilmoituksia

• vartiointia

• poliisitehtäviä

• ensihoidon käyntejä

Kun ihminen asuu omassa asunnossaan, nämä kulut katoavat lähes kokonaan yhdestä syystä: ongelmat siirtyvät yksityiseen tilaan, jossa niitä voidaan hoitaa suunnitelmallisesti.

Siksi asuminen ei ole vain sosiaalipolitiikkaa. Se on myös sisäisen turvallisuuden infrastruktuuria.

Julkisen talouden näkökulma: kertainvestointi vs. kiertävä lasku

Asunnottomuus on taloudellisesti poikkeuksellinen ilmiö, koska sen kustannukset ovat pysyviä ja toistuvia. Sama ihminen voi näkyä vuosien ajan:

• päivystyksessä

• poliisin rekisterissä

• sosiaalipäivystyksessä

• lyhytaikaisessa majoituksessa

Ilman pysyvää ratkaisua lasku kiertää viranomaiselta toiselle. Pysyvä asumisratkaisu, johon ihminen saa tarvittaessa myös tuen (asunto ensin -malli) katkaisee kierron.

Siksi asunnottomuuden vähentäminen muistuttaa enemmän velan poismaksua kuin uutta menoa. Ensimmäinen kustannus on näkyvä, mutta sen jälkeen menovirta lakkaa.

Miksi ennaltaehkäisy on kaikkein halvin vaihtoehto

Halvin asunnoton on se, josta ei koskaan tullut asunnotonta. Häätöjen ehkäisy, asumisneuvonta ja varhainen tuki näyttävät budjetissa pieniltä riveiltä. Silti ne ratkaisevat suurimman osan kustannuksista, koska jokainen estetty asunnottomuus katkaisee vuosia kestävän palveluketjun.

Taloudellisesti tarkasteltuna ennaltaehkäisy ei ole hyvinvointipolitiikkaa vaan kustannusten estämistä.

Valinta ei ole säästöjen ja auttamisen välillä

Päätöksenteossa asunnottomuus esitetään usein menona, josta voidaan kiristää.
Todellisuudessa vaihtoehdot ovat:

1. maksetaan pieni ennakoiva kustannus asumisesta

2. maksetaan suuri, jatkuva kustannus kriiseistä

Kysymys ei siis ole siitä, käytetäänkö rahaa vaan siitä, käytetäänkö sitä järkevästi.

Asunnottomuuden vähentäminen on yksi harvoista sosiaalipoliittisista toimista, joka aidosti pienentää kokonaiskustannuksia. Ja siksi sitä kannattaa tehdä myös silloin, kun julkista taloutta kiristetään. Ei vain silloin, kun siihen on varaa.

Järjestöt katkaisevat kustannusketjun

Järjestöt ovat tässä kokonaisuudessa keskeinen osa kustannusten hallintaa. Ne tavoittavat ihmiset ennen kuin tilanne muuttuu viranomaiskriisiksi ja hoitavat ongelmia siellä, missä julkinen järjestelmä on raskain ja kallein käyttää. Jokainen järjestöjen avulla ratkaistu vuokravelka, katkennut asiointi tai ajoissa aloitettu tuki estää siirtymän poliisin, päivystyksen ja hätämajoituksen piiriin. Siksi järjestöjen rahoitus ei ole julkisen talouden lisäkulu vaan keino pienentää myöhempiä viranomaismenoja.

Teksti: Erja Morottaja