Kun järjestöjen merkitystä kyseenalaistetaan, kannattaa katsoa vaikutuksia
Tällä hetkellä järjestöistä puhutaan kuin ne olisivat yhteiskunnassa holtiton ja ylimääräinen menoerä. Se on yhteiskuntarauhan kannalta vaarallista ja harhaanjohtavaa. Järjestöt ovat osa yhteiskunnan perusrakennetta: ne tavoittavat ihmisiä, joita palvelujärjestelmä ei aina tavoita, ja tekevät näkyväksi sen, miten päätökset vaikuttavat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten arkeen.
Vailla vakinaista asuntoa ry (Vva ry) toimii ihmisten kanssa, joiden ääni ei usein kuulu julkisessa keskustelussa tai hallinnossa. Moni asunnottomuutta kokeva on jo niin huonossa kunnossa, ettei omien oikeuksien vaatimiseen ja omasta tilanteesta kertomiseen ole voimavaroja. Selviytyminen vie kaiken energian. Silloin tarvitaan toimijoita, jotka eivät ainoastaan tue, vaan myös välittävät tietoa siitä, mitä heidän arjessaan todella tapahtuu.
Asunnottomuutta kokevat ihmiset eivät lakkaa olemasta, vaikka heille suunnattuja palveluja ja osallisuuden mahdollisuuksia heikennetään. He jäävät entistä kauemmas avusta, ja seuraukset näkyvät päivystyksissä, poliisin tehtävissä, sosiaalipalveluissa, hätämajoituksessa ja yleisessä turvallisuudessa. Tilanne muuttuu yhteiskunnalle raskaammaksi, kalliimmaksi ja vaikeammin hallittavaksi.
Ennaltaehkäisevä työ tapahtuu ennen kriisiä: selvitellään vuokravelkoja, tuetaan palveluihin kiinnittymisessä ja estetään tilanteiden kärjistymistä. Vaikutus näkyy usein juuri siinä, mitä ei tapahdu – häätö jää toteutumatta, kriisi syvenemättä ja ihminen putoamatta kokonaan avun ulkopuolelle.
Tätä työtä ei voi rakentaa hyväntekeväisyyden tai sen varaan, että ihmiset auttavat vapaa-ajallaan, jos jaksavat. Se on ammatillista työtä, joka perustuu osaamiseen, kokemukseen ja pitkäjänteiseen läsnäoloon. Sen vahvuus on kohtaamistyössä, mutta myös ruohonjuuritason vaikuttamisessa ja tiedon välittämisessä: siinä, että ihmisten arjesta nouseva tieto kulkee päätöksentekoon asti.
On myös keskeistä, että tällaisen tuen tarjoaja on riippumaton taloudellisista intresseistä sekä poliittisista ja uskonnollisista sidonnaisuuksista. Kun apu ei perustu voitontavoitteluun eikä ole sidottu ideologisiin lähtökohtiin, voidaan paremmin turvata jokaisen oikeus tulla kohdatuksi ilman ehtoja. Tämä vahvistaa luottamusta ja varmistaa, että myös kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten itsemääräämisoikeutta, yksityisyyttä ja henkilökohtaista koskemattomuutta kunnioitetaan.
Yhtä tärkeää on se, että järjestöt ylläpitävät sellaista yhteiskunnallista pääomaa, jota ei voi mitata euroissa: toivoa. Ne auttavat ihmisiä uskomaan, että elämäntilanne voi muuttua ja että apua on saatavilla. Tämä on edellytys sille, että ihminen jaksaa tarttua tukeen, sitoutua muutokseen ja rakentaa elämäänsä uudelleen. Kun järjestöjen toimintaedellytyksiä heikennetään, yhteiskunta ei menetä vain palveluja ja asiantuntemusta, vaan myös yhden tärkeimmistä toivon, osallisuuden ja muutoksen mahdollisuuksien rakentajista.
(Ja vastoin viime aikoina maalailtuja mielikuvia, että järjestöjen rahoitusten käyttö olisi väljää tai valvomatta jäänyttä, ei vastaa todellisuutta. Järjestöjen toimintaa, varojen käyttöä ja tuloksellisuutta on raportoitu vuosittain ja raportoidaan yhä tarkasti, järjestelmällisesti ja avoimesti.)
Sote-järjestöleikkausten tarvetta perustellaan säästöillä, mutta vaikutukset ovat päinvastaisia. Ihmisten avun ja kalliimpien palveluiden tarve kasvaa, kun varhaista tukea ja ongelmien ennaltaehkäisyä vähennetään.
Kuva: SOSTE
Valtionavustuksilla on toteutettu vuosittain yli 10 miljoonaa kohtaamista, joissa tarjotaan tukea muun muassa asunnottomuuteen, mielenterveys- ja päihdeongelmiin, vakaviin sairastumisiin ja muihin elämää kohtaaviin kriiseihin.
Sote-järjestöt tavoittavat ihmisiä, jotka ovat vaarassa tai jo pudonneet kaikkien muiden turvaverkkojen ulkopuolelle.