40 vuotta asunnottomien äänenä

Vailla vakinaista asuntoa ry täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Järjestö sai alkunsa asunnottomuutta kokeneiden omasta aloitteesta Lauttasaaren tukikodissa. Tavoite oli yksinkertainen ja konkreettinen: pois yhteismajoituksesta kohti omaa, pysyvää kotia.

Maailma on noista ajoista muuttunut. Julkisessa keskustelussa kolmas sektori nähdään nykyisin liian usein menoeränä, vaikka monelle ihmiselle järjestöt ovat viimeinen, ja joskus ainoa turvaverkko. Ne paikkaavat palvelujärjestelmän aukkoja ja tavoittavat ihmisiä, jotka muuten jäisivät kokonaan avun ulkopuolelle.

Vva ry:n toiminnassa on edelleen vahvasti mukana asunnottomia ja asunnottomuutta kokeneita ihmisiä: niin työntekijöinä kuin vapaaehtoisina. Lähtökohtamme on säilynyt samana neljä vuosikymmentä: jokaisella on oikeus kotiin taustasta ja elämäntilanteesta riippumatta. Tällä hetkellä tuo oikeus ei kuitenkaan toteudu. Yhä useampi ihminen yöpyy julkisissa ja puolijulkisissa tiloissa, autoissa ja tilapäisissä suojissa.

Tilastot kertovat suunnanmuutoksesta

Varken Asunnottomuusselvitys 2025 vahvistaa huolestuttavan kehityksen. Yksineläviä asunnottomia on Suomessa 4 579, 20 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Pitkäaikaisasunnottomuus on kasvanut 28 prosenttia. Ulkona ja ensisuojissa yöpyviä on 758. Nuorten asunnottomuus on kasvanut lähes 40 prosenttia. Asunnottomia naisia on 1 023, mikä on 24 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Piiloasunnottomuus kasvaa, ja yhä useampi joutuu turvautumaan sukulaisten ja tuttavien apuun.

Suomessa asunnottomuus väheni yli vuosikymmenen ajan määrätietoisen työn ansiosta. Työ ylitti puoluerajat ja perustui tutkittuun tietoon sekä käytännössä toimiviksi osoitettuihin ratkaisuihin. Asunto ensin -malli, asumisneuvonnan vahvistaminen sekä kuntien ja järjestöjen tiivis yhteistyö tuottivat tulosta. Vuonna 2023 suunta lähti kuitenkin huonompaan.

Asunnottomuus ei synny sattumalta

Neljäkymmentä vuotta asunnottomien äänenä on opettanut yhden asian: asunnottomuus ei kasva sattumalta. Se kasvaa päätösten seurauksena.

Sosiaaliturvan ja asumistuen heikennykset sekä niiden tiukka toimeenpano ovat keskeinen osa ongelmaa. Kela edellyttää pienituloisia muuttamaan pois “liian kalliista” asunnoista joskus vain muutamien kymppien vuokraeron vuoksi. Kun kohtuuhintaisia asuntoja ei ole tarjolla, muuttopaine kasvattaa asunnottomuusriskiä. Valtiolle vähäinen säästö voi ihmiselle merkitä kodin menettämistä.

Samalla asumisneuvonnasta on leikattu ja valtion tukemaa vuokra-asuntotuotantoa ollaan ajamassa alas. Rakenteellinen asuntopula sysätään pienituloisten kannettavaksi. Päätökset eivät ainoastaan jätä auttamatta, vaan ajavat uusia ihmisiä asunnottomuuden piiriin.

Asumistuen toimeenpano ei saa lisätä asunnottomuutta. Kohtuullisuusharkintaa on vahvistettava, vähäiset vuokraerot huomioitava joustavammin eikä ihmisiä tule velvoittaa muuttamaan tilanteessa, jossa realistisia vaihtoehtoja ei ole.

Vaikutukset näkyvät arjessa

Vva ry:n matalan kynnyksen kohtaamispaikoissa näkyy myös kasvava toimeentulokriisi. Yhä useampi, myös asunnollinen, joutuu tinkimään ruoasta ja lääkkeistä pitääkseen katon päänsä päällä. Vertais- ja vapaaehtoistoiminnankeskus Vepassa kävijät soittavat palvelupuhelimesta sähköyhtiöihin, kun laskuja ei enää pystytä maksamaan.

Asunnottomuus ei ole yksilön moraalinen epäonnistuminen eikä pelkästään päihde- tai mielenterveysongelma. Se koskettaa yhä useammin työssäkäyviä pienituloisia, opiskelijoita, lapsiperheitä ja ikääntyneitä. Monen asunnottomuutta kokevan tai sen uhan alla elävän tilanne ei myöskään mahdu jäykkiin sote-rakenteisiin. Palveluihin ei hakeuduta, jos ne eivät tunnu turvallisilta tai omaan tilanteeseen sopivilta.

Naiset asunnottomuuden marginaalissa

Naiset jäävät asunnottomuudessa usein näkymättömiksi. Turvattomiksi koetut palvelut johtavat siihen, että he jäävät piiloasunnottomiksi tuttavien nurkkiin, väkivaltaisiin suhteisiin ja riippuvuussuhteisiin.

Asunnottomuustyö on pitkälti rakentunut miesten tarpeiden ympärille. Naiserityisiä ja sukupuolisensitiivisiä palveluja on liian vähän. Tarvitaan turvallisia hätämajoitusratkaisuja, matalan kynnyksen tiloja sekä saavutettavia turvakotipalveluja myös päihteitä käyttäville naisille. Tarvitaan paikkoja, joissa jokainen voisi olla turvassa ja levätä ilman pelkoa.

Ratkaisut ovat tiedossa

Lähtökohtaisesti asunto on ihmiselle perusoikeus. Ilman sitä ei ole ihmisarvoista elämää eikä todellista osallisuutta. Suomi on jo osoittanut, että asunnottomuutta voidaan määrätietoisella työllä vähentää.

Asunnottomuus voidaan edelleen poistaa, jos
– sosiaaliturvaa ja asumistukea ei heikennetä
– Kelan toimeenpanoa muutetaan niin, ettei se lisää asunnottomuusriskiä
– asumisneuvontaa ja ennaltaehkäiseviä palveluja vahvistetaan
– kohtuuhintaista vuokra-asuntotuotantoa lisätään
– järjestöjen toimintaedellytykset turvataan
– naisten ja muiden erityisryhmien tarpeet tunnistetaan paremmin

Asunto ensin -malli on kansainvälisesti tunnustettu, Suomessa toimivaksi todettu ratkaisu. Sen ydin on yksinkertainen: pysyvä asumisratkaisu on lähtökohta, ei palkinto. Juuri tähän periaatteeseen sitouduttiin Suomessa yli hallituskausien. Asunnottomuuden vähentäminen ei ollut ideologinen kysymys, vaan yhteinen tavoite.

Sama yhteisymmärrys on mahdollista rakentaa uudelleen. Asunnottomuus on seurausta poliittisista valinnoista, ja siksi se voidaan myös päättää. Me tiedämme, miten se tehdään. Nyt tarvitaan vain tahto tehdä se.

Sanna Tiivola
toiminnanjohtaja
Vailla vakinaista asuntoa ry

Kirjoitus on myös julkaistu 2.4.2026 Demarinaisten vieraskynässä

Kuva: Camilla Hanhirova