Vailla vakinaista asuntoa ry:n kannanotto: Valtioneuvoston uusi selonteko herättää huolta asunnottomuuspolitiikan suunnasta
Valtioneuvoston uusi selonteko EU:n tulevan kumppanuusrahaston valmistelusta herättää vakavaa huolta Suomen asunnottomuuspolitiikan suunnasta. Miten asunnottomuus poistetaan, jos sen poistamisen edellytyksistä luovutaan?
Suomi on vuodesta 2008 lähtien ollut kansainvälinen esimerkki pitkäjänteisestä asunnottomuuden vähentämisestä. Valtion, kaupunkien ja järjestöjen yhteistyöhön perustuneet PAAVO-ohjelmat, AUNE-ohjelma sekä myöhemmät asunnottomuuden puolittamis- ja poistamisohjelmat ovat rakentuneet yhteisen tavoitteen ympärille: asunnottomuutta ei vain hallita, vaan se poistetaan.
Tämän työn tulokset ovat olleet kiistattomia. Pitkäaikaisasunnottomuus on vähentynyt merkittävästi, Suomi on noussut kansainväliseksi suunnannäyttäjäksi ja Asunto ensin -mallista on tullut esimerkki, jota tutkitaan ja sovelletaan ympäri maailmaa.
Samalla on selvää, ettei lähes kahden vuosikymmenen aikana rakennettua asunnottomuuspolitiikkaa voida toteuttaa muuttumattomana. VVA ry korostaa, että Asunto ensin -mallia, asumisen tuen palveluja ja eri toimijoiden yhteistyötä on kehitettävä vastaamaan muuttunutta toimintaympäristöä, kasvavaa asunnottomuutta ja uusia kohderyhmien tarpeita. Kehittäminen ei kuitenkaan tarkoita toimiviksi todetuista ratkaisuista luopumista, vaan niiden vahvistamista vastaamaan tämän päivän haasteisiin.
Siksi on erityisen huolestuttavaa, ettei valtioneuvoston työryhmän esityksen mukaan sosiaalinen asuntotuotanto, kohtuuhintainen asuminen eikä köyhyyden ja asunnottomuuden torjunta kuuluisi kansallisen EU-rahoituksen keskeisiin painopisteisiin.
Linjaus on ristiriidassa Suomen lähes kahden vuosikymmenen mittaisen asunnottomuuspolitiikan kanssa. Se on ristiriidassa myös niiden tavoitteiden kanssa, joita hallitukset ovat poliittisesta kokoonpanostaan riippumatta asettaneet vuodesta 2008 lähtien. Vielä vuonna 2023 Petteri Orpon hallitus sitoutui pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen vuoteen 2027 mennessä. Nyt valtioneuvoston selonteossa todetaan, ettei asunnottomuuden torjuntaa lähtökohtaisesti nähdä tarkoituksenmukaisena painopisteenä tulevassa kansallisessa suunnitelmassa.
Kysymys kuuluu: miten pitkäaikaisasunnottomuus aiotaan poistaa, jos sen poistamista tukevia investointeja, kohtuuhintaista asumista, sosiaalista asuntotuotantoa ja järjestöjen tekemää työtä ei enää priorisoida?
Erityisen ongelmallista on, että samaan aikaan kun EU korostaa kansalaisyhteiskunnan osallistumista ja sosiaalista osallisuutta osana tulevaa kumppanuusrahastoa, Suomessa järjestöjen toimintaedellytyksiä heikennetään, niiden vaikuttamistyön mahdollisuuksia suitsitaan ja niiden merkitystä kyseenalaistetaan.
Suomen menestys asunnottomuuden vähentämisessä on ollut pitkäjänteisen ja tavoitteellisen työn tulosta. Se on rakentunut valtion, kuntien, hyvinvointialueiden, tutkijoiden, asuntojen tarjoajien ja järjestöjen yhteistyölle. Jos tästä yhteistyöstä luovutaan tai sen resursseja heikennetään, vaarannetaan samalla ne tulokset, joista Suomi on saanut myös kansainvälistä tunnustusta.
Vailla vakinaista asuntoa ry katsoo, että tulevassa kumppanuussuunnitelmassa on turvattava:
asunnottomuuden poistaminen yhtenä kansallisista painopisteistä
kohtuuhintaisen asumisen ja sosiaalisen asuntotuotannon riittävä rahoitus
Asunto ensin -periaatteen jatkuminen
järjestöjen täysipainoinen osallistuminen valmisteluun, toimeenpanoon ja seurantaan
pitkäjänteinen rahoitus asunnottomuutta ehkäisevälle ja vähentävälle työlle.
Suomen ei tule luopua politiikasta, joka on osoittanut toimivuutensa. Asunnottomuuden poistaminen ei ole kuluerä vaan investointi julkisen talouden kestävyyteen, turvallisuuteen, yhteiskuntarauhaan, hyvinvointiin ja ihmisoikeuksien toteutumiseen.
Samaan aikaan on myönteistä, että Helsinki on juuri hyväksynyt uuden asunnottomuusohjelman vuosille 2026–2029, jonka tavoitteena on vähentää asunnottomuutta vuosittain ja poistaa asunnottomuus vuoteen 2030 mennessä. Vaikka ohjelman toimeenpanoon liittyy vielä ratkaistavia haasteita, se osoittaa, että asunnottomuuden poistaminen nähdään edelleen mahdollisena ja tavoiteltavana yhteiskunnallisena päämääränä. Helsingin linja muistuttaa, että tavoitteiden saavuttaminen edellyttää pitkäjänteisiä investointeja kohtuuhintaiseen asumiseen, asumisen tukeen ja eri toimijoiden yhteistyöhön – ei näiden edellytysten heikentämistä.
Jos Suomi todella tavoittelee pitkäaikaisasunnottomuuden poistamista vuoteen 2027 mennessä, sen on myös tehtävä päätöksiä, jotka tukevat tavoitetta eivätkä vie siitä kauemmas.
Asunnottomuus on Suomessa kasvanut kahtena vuonna peräkkäin yli kymmenen vuotta jatkuneen laskun jälkeen. Vuonna 2025 Suomessa oli 4 579 yksinelävää asunnotonta, mikä on 773 henkilöä (20 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Samalla pitkäaikaisasunnottomien määrä nousi 1 306 henkilöön (29 %), ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen.
Selonteko luettavissa tästä linkistä:
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/31c9dd7e-60c6-4c31-8dc0-18a39aa11bb4/content
